Jättimäiset penikset ihmetyttävät Google Mapsissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Penis lienee yksi historian saatossa yleisimmistä vessojen seinille ja muille julkisille paikoille piirretyistä töhryistä. Nyt ihmetystä herättävät julkiselle paikalle piirretyt härskit kuviot, joiden tekemiseen on jouduttu jo näkemään vaivaa.

Australian Melbournessa sijaitseville nurmikentille on ilmestynyt valtavia peniksen muotoisia kuvioita. Niiden härski muoto tulee selväksi lähinnä yläilmoista tarkasteltuna, kuten Google Maps -karttapalvelun avulla.

Peniksiä on nähty esimerkiksi Hayes Parkin ja TW Blaken puistoissa. Yhden peniksen koko on jopa 133 metriä.

Penisten tekijät eivät ole toistaiseksi selvillä. Metro-lehden mukaan niiden takana uskotaan kuitenkin olevan ufojen sijaan kesälomaansa varautuvat paikalliset koululaiset.

 

Preston, you make me so proud from melbourne