Karhu tunkeutui autoon – sai aikaan mittavat vahingot

Ohhoh! · Tim Isokivi

Auton ovet on syytä lukita myös erämaassa. Ajoneuvon sisään pääsevä villieläin saattaa aiheuttaa vielä suurempia vahinkoja kuin tavanomainen autovaras tai vandalisti.

Yhdysvaltojen Coloradossa sijaitsevaan luonnonpuistoon parkkeeratun auton ovia ei oltu lukittu yön ajaksi. Sen seurauksena karhu oli päässyt sisään ajoneuvoon.

Pedon vierailu selvisi auton omistajalle seuraavana aamuna eläimen ollessa edelleen sen sisällä. Karhu oli tuhonnut auton ohjaamon miltei täysin.

Tuhot ikuistettiin videoksi, jotka Estes Parkin metsänvartija jakoi Twitterissä. Karhun epäillään olleen sama, joka on murtautunut muihinkin ajoneuvoihin ja rakennuksiin lähialueilla.

 

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.