Skandinavian vanhin DNA löytyi muinaisesta purukumista

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tutkijat ovat löytäneet Ruotsista 10 000 vuotta sitten eläneiden skandinaavien DNA:ta. Se on peräisin muinaiseksi purukumiksi kutsutusta materiaalista.

Muinaisella purukumilla tarkoitetaan koivutuohitervaa, jota skandinavian varhaiset asukkaat pureskelivat purkan tavoin. Tököttinäkin tunnettua koivutuohitervaa käytettiin myös liiman tavoin esimerkiksi työkalujen valmistuksessa.

Muinaispurkka on peräisin Ruotsin itärannikon Huseby Klevin kaivauksista. Se löydettiin jo 1990-luvulla, mutta vasta nyt tutkijat onnistuivat poimimaan DNA:n pihkasta. DNA oli peräisin yhteensä kolmesta kivikautisesta ihmisestä.

Communications Biology -tiedejulkaisun mukaan DNA-analyysi paljasti henkilöiden olleen läheistä sukua muille Skandinavian metsästäjä-keräilijöille ja Euroopan mesoliittisen kauden väestöille. Tutkijat toivovat munaisen DNA:n löytymisen tarjoavan uutta tietoa skandinavian ensimmäisten asukkaiden alkuperästä, liikkeistä ja käytöksestä.