Poliisilta jatkossa lisäsakkoja peltipoliisien kuvista: ”Valistus ei mene perille”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa on nykyisin käytössä suuri määrä automaattisia liikennekameroita, eli niin sanottuja peltipoliiseja. Niiden vaikutuksesta liikenneturvallisuuteen voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin valtion rahastuskeinona peltipoliiseilla on merkittävä rooli.

Peltipoliisit tallentavat ylinopeutta ajavien kuljettajien ja ajoneuvojen kuvia, joihin ja kuviin tallentuu ajoittain myös muita rikkeitä, kuten matkapuhelimen käyttöä ajon aikana.

Nyt poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja Dennis Pasterstein on julkaissut sosiaalisessa mediassa kuvan, jonka yhteydessä hän kertoo, että vuoden 2020 kesäkuun alusta lähtien poliisi voi sakottaa myös matkapuhelimen käytöstä.

– Katse ja keskittyminen on taas tässä tapauksessa jossain aivan muualla kuin ajamisessa. Valistus ei mene perille, vaikka kuljettajat tietävät riskit. 1.6.2020 alkaen alamme lähettämään matkapuhelimen käytöstä ajon aikana liikennevirhemaksuja.

Nyt poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja Dennis Pasterstein on julkaissut verkossa kuvan hurjastelevasta motoristista, joka kaasutteli 60 kilometrin rajoitusalueella rajua ylinopeutta. Kamera mittasi hänen nopeudekseen nimittäin hurjat 175 kilometriä tunnissa. Pasterstein kertoo, että myös motoristeja jää kiinni kuvien perusteella, vaikka kuvassa ei nähdäkään rekisterikilpeä.