Nainen ei saanut syntymäpäivälahjaa – hyökkäsi mattoveitsellä kämppiksen kimppuun

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Amerikkalainen Georgia Zowacki oli juhlinut 55-vuotissyntymäpäiviään vodkaa maistellen. Pittsburghissa David Rae -nimisen miehen kanssa asunut nainen tuli lopulta rähinäkänniin.

Nainen kimmastui, koska Rae tai kukaan muukaan ei ollut ostanut hänelle syntyymäpäivälahjaa. Hän valitti, että ei ollut saanut edes korttia tai kakkua. Vihainen nainen otti käteensä mattoveitsen.

Zowacki piti veistä Raen kaulalla uhaten tappaa miehen. Mies onnistui pääsemään otteesta irti, mutta nainen sohi viiltoja miehen vasempaan käsivarteen. Sen jälkeen nainen riehui asunnossa miehen tavaroita rikkoen. Nainen vietti loput syntymäpäivästään poliisin hallussa, ja istuu parhaillaan Westmorelandin vankilassa, The Smoking Gun uutisoi.

Poliisi