Poliisi: Suomalaisnuorten someryhmässä laitonta seksuaalista materiaalia

Ohhoh! · Stara.fi

Älypuhelimet ja pikaviestipalvelut ovat vaikuttaneet merkittävästi myös lasten ja nuorten viestimiseen. Samalla lieveilmiönä ovat tulleet sekä somekiusaaminen että seksuaalisen materiaalin levittäminen eri palveluissa. Nyt poliisi tiedottaa tuoreimmasta tapauksesta.

Itä-Suomen poliisin mukaan se sai huhtikuun puolivälissä rikosilmoituksen Whatsapp -ryhmästä, jossa alaikäiset levittivät seksuaalirikoksiin liittyviä kuvia sekä väkivaltakuvia ja aikuisille tarkoitettuja pornografista materiaalia eläimistä ja lapsista. Materiaalissa ei esiintynyt suomalaisia lapsia.

– Juttua on tutkittu rikosnimikkeellä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito. Keskusteluryhmässä on ollut mukana reilut 60 nuorta eri puolelta Suomea. Ryhmässä kuvia ja videoita jakaneet henkilöt ovat esiintyneet pääosin nimimerkeillä ja poliisi on selvittänyt nimimerkkien takana olevien henkilöllisyydet, poliisi kertoo.

Eteläsuomalaisen nuoren ylläpitämän ryhmän jäsenet olivat pääosin alle 15-vuotiaita, joten poliisi on ottanut yhteyttä mukana olleiden lasten ja nuorten kotikuntien lastensuojeluun sekä poliisiin. Poliisin muistuttaa, että myös huvikseen jaettu kuva voi johtaa ikäviin seurauksiin ja että kuvan lähettäminen tai jopa hallussapito voivat täyttää rikoksen tunnusmerkistön.

– Huoltajien on syytä aika ajoin keskustella lastensa kanssa sosiaalisen median ja keskustelukanavien pelisäännöistä sekä näissä piilevistä riskeistä. Jokaisen on syytä miettiä millaista materiaalia somessa ja keskustelukanavissa jakaa, poliisi neuvoo.

Uusimmat