Sylvester Stallone vielä kerran Ramboksi – tältä elokuva näyttää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijä Sylvester Stallonen tunnetuimpiin rooleihin lukeutuu tappokone Rambo. Nyt hahmo on palaamassa valkokankaalle todennäköisesti viimeistä kertaa.

Rambo: Last Blood -elokuvassa vuosien tauon jälkeen kotiinsa Yhdysvaltoihin palannut Vietnam-veteraani taistelee viidakon sijaan kotitilallaan ja urbaanissa ympäristössä. Rambo saa vastaansa meksikolaisen kartellin, joka on siepannut hänen ystävänsä tyttären.

20. syyskuuta Yhdysvaltojen ensi-iltansa saavasta Rambo: Last Blood -elokuvasta saadaan esimakua tuoreen teaser-trailerin muodossa. Elokuvan on ohjannut Adrian Grunberg, mutta Stallone on tälläkin kertaa mukana paitsi pääosan näyttelijänä, myös tuottajan ja käsikirjoittajan roolissa.