V-muotoisesta lentokoneesta ilmailun tulevaisuus? Näyttää hevikitaralta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollantilainen KLM-lentoyhtiö on esitellyt tuoretta lentokonekonseptiaan, joka voisi olla ulkonäkönsä puolesta suoraan scifi-elokuvasta. Kyseessä on V-kirjaimen muotoinen uuden ajan lentokone.

Flying-V -konetta kuvaillaan tavanomaisia lentokonemalleja polttoainetehokkaammaksi. CNN-uutissivuston mukaan sen kerrotaan käyttävän 20 prosenttia vähemmän polttoainetta kuin saman verran matkustajia vetävä Airbus A350-900.

V:n muotoisen aluksen siivissä on tilaa matkustajille, ruumalle ja polttoainetankeille. 65 metriä leveän koneen muodon inspiraationa toimi Gibsonin legendaarinen Flying V -kitaramalli, jollaista ovat soittaneet muun muassa Jimi Hendrix ja Eddie Van Halen.

Konetta suunnittelevat Berliinin teknisen yliopiston ja Hollannin Delftin yliopiston tutkijat. Kone on käyttövalmis todennäköisesti vuosien 2040-2050 välillä.

 

KLM
KLM