Tuoreet UFO-havainnot hämmästyttävät – myös ilmatieteenlaitos ihmeissään

Yhdysvaltojen Missourissa todistettiin viikonloppuna erikoista ilmiötä. Kansas Cityn yläpuolella nähtiin selittämättömiä valopalloja. Kirkkaana loistavia valoja esiintyi sinisellä taivaalla keskellä päivää.

------

Monet näkyä todistaneet kuvasivat valoja videoiksi ja valokuviksi, jotka ovat sittemmin levinneet sosiaalisessa mediassa. Jopa Kansas Cityn paikallinen ilmatieteenlaitos oli ihmeissään ilmiöstä. Laitoksen Twitter-tilillä kerrottiin, ettei niiden alkuperästä ole rehellisesti ilmaistuna mitään hajua. Vaikka valopalloja ehdittiin jo epäillä ufoiksi, on niille tarjottu maanläheisempääkin selitystä.

Esineiden on Huffpost-sivuston mukaan uskottu olevat joko Googlen tai Yhdysvaltojen asevoimien tutkimusorganisaatio DARPAn yläilmoihin laukaisemia ilmapalloja. Toiset puolestaan epäilevät niiden taustalla olevan viljelijöiden apuna toimivia havaintopalloja valmistava Raven Industries -yhtiö.