IS: NHL-tähti Rasmus Ristolainen sai 120 680 euron sakot rajusta ylinopeudesta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomi tunnetaan maailmalla monien muiden seikkojen lisäksi valtavista ylinopeussakoista. Nyt alalla on tehty taas uusi ennätys, kun NHL-jääkiekkoilija Rasmus Ristolainen sai peräti 120 680 euron sakot kaahattuaan Turussa. Asiasta kertoneen Ilta-Sanomien mukaan sakkotuomio tuli törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Mercedes-Benz G 500 -maastoautollaan Turun keskustassa kaasutellut Buffalo Sabresin puolustaja ei ajanut kovin pientä ylinopeutta, sillä hänen autonsa nopeudeksi mitattiin toukokuun alussa 40 kilometrin rajoitusalueella poliisin mukaan peräti 81 kilometria tunnissa. Ohituksen aikana ylinopeutta oli hetkellisesti 41 kilometriä tunnissa, mikä oli yli kaksinkertainen nopeus sallittuun nähden.

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa Ristolainen myönsi tekonsa, mutta kiisti ajaneensa ylinopeutta tahallisesti. Tuomioistuin katsoi teon törkeäksi, koska se vaaransi muiden turvallisuutta. Tuomioistuin ei ratkaissut mahdollisen ajokiellon kestoa, vaan sen päättää myöhemmin poliisi.

Suomessa on aiemminkin määrätty valtavia sakkotuomioita ylinopeuksista, sillä esimerkiksi Jussi Salonoja ja Anssi Vanjoki saivat molemmat alunperin yli 100 000 euron sakot, jotka tosin alenivat murto-osaan valitusten jälkeen. Maailmanennätys lienee ruotsalaisen liikemiehen nimissä, sillä hän sai 792 100 euron sakot ajettuaan Sveitsissä 288 kilometrin tuntinopeutta. Peltipoliisit eivät ehtineet edes kuvata häntä.