Khloe Kardashian: ”Aika lapsen kanssa on laihtumista tärkeämpää”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kostovartaloita realityohjelmassaan taviksille tehtaileva seurapiirijulkkis Khloe Kardashian on taannoin laihduttanut ja treenannut ulkonäköään. Aiemmin muodokkaampi nainen hankki pyykkilautavatsan ja muutti ruokavalionsa terveellisemmäksi.

Nyt kuitenkin True-tyttären syntymisen jälkeen nainen myöntää, että treenaaminen ei ole tärkeyslistan kärkipäässä. Revenge Body -sarjassaan ohjeita valmennettavalle antanut nainen sanoi, että lapsen kanssa vietetty aika on paljon tärkeämpää kuin tiettyihin mittoihin laihtuminen.

Hän on myöntänyt olleensa aiemmin todella ankara itselleen laihduttaessaan. Nyt hän nauttii armollisemmasta ja maltillisemmasta kuntoilemisesta. Hyvä olo on paljon muutakin kuin kilomääriä tai farkkujen tuumakokoja.

Uusimmat