Jymypaljastus! Onko Lashana Lynch seuraava agentti 007?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Brittiläinen vakooja ja agentti James Bond tunnetaan myös koodinimellä 007. Ensi vuonna 8. huhtikuuta valkokankaille ilmestyvä Bond 25 -työnimellä kulkeva elokuva on virallisesti näyttelijä Daniel Craigin viimeinen. Samalla esitellään uusi agentti 007.

Useat eri lähteet ovat uutisoineet paljastuksesta, jonka mukaan seuraava 007 on tummaihoinen nainen. Häntä esittää muun muassa Captain Marvelissa nähty Lashana Lynch. Craig on kuitenkin saatu projektiin mukaan suurella rahalla esittämään jo eläköitynyttä agenttia, joka ohjeistaa uutta 007 tehtävissä, Independent uutisoi.

Ensi keväänä ilmestyvä 25. James Bond -elokuva on Cary Joji Fukunagan ohjaama. Elokuvastudio ei ole vahvistanut väitettä, mutta uusi ja tummaihoinen nainen 007:n roolissa tulisi uudistamaan koko agenttielokuvasarjan uudelle aikakaudelle. Vaikka Craig on edelleen seuraavan elokuvan pääosaa esittävä toimintatähti, on Lashana Lynchin rooli huhujen mukaan lähes samanvertaisessa asemassa uutena MI6-agenttina.

View this post on Instagram

Cat’s finally outta the bag! #BOND25

A post shared by Lashana Lynch (@lashanalynch) on

Uusimmat