Huomiseksi kannattaa hankkia krapula? Sunnuntaina on kansainvälinen roskaruokapäivä

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Ihmiset kiinnittävät yhä enemmän huomiota terveyteensä ja hyvinvointiinsa liikuntatottumusten sekä oikeanlaisen ruokavalion avulla. Moni on ymmärtänyt elävänsä parempilaatuista elämää itsestään huolta pitämällä.

Välillä saa kuitenkin irrotella. Herkuttelu ja juhliminen voi olla myös maltillista, eikä se tarkoita kertaheitolla hyvien elintapojen romukoppaan heittämistä. Ihmiselle tekee myös hyvää pitää silloin tällöin löhöpäiviä sohvalla.

Ensi lauantaina tähän aukeaa oiva mahdollisuus, sillä sunnuntaina 21. heinäkuuta vietetään kansainvälistä roskaruokapäivää. Joukko ihmisiä perusti päivän siksi, että haluavat todennäköisesti syödä edes kerran vuodessa pikaruokaa hyvällä omatunnolla. Roskaruoaksi lasketaan kaikki uppopaistetut hiilarihöttömätöt, pitsasta purilaisiin.

Jos tämäkään ei vielä antanut lupaa kerran vuodessa tapahtuvaan mässäilyyn, kerrottakoon, että ensi sunnuntaina vietetään myös maailman jäätelöpäivää. Aivan. Jälkiruoaksi saa ottaa jäätelöä.

Uusimmat