Helle voi olla hengenvaarallinen – suojaudu oikein ja juo tarpeeksi

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Sääkartoilla annetaan nykyisin hellevaroituksia, jotka on tarkoitettu etenkin riskiryhmien terveyden ja hyvinvoinnin tueksi. Kuumasta aiheutuvia terveysongelmia ei tule väheksyä, sillä pitkittyneet hellejaksot lisäävät tutkitusti etenkin vanhusten kuolemia.

Ilmatieteen laitos varoittaa hellejakson aikana riskiryhmiä. Tällaisia ovat vanhukset, lapset, sydän- ja hengitystiesairaat, diabeetikot, ulkonä työtä tekevät, kuljetusalan työntekijät, pelastis- ja huoltoalan työntekijät sekä vanhusten hoitolaitosten työntekijät. Suomalaisia kuolee vähiten, kun vuorokauden keskilämpötila on noin 14 astetta. Suomalaiset ovat sopeutuneet kylmään paremmin kuin esimerkiksi eteläeurooppalaiset.

Helle sen sijaan lisää kuolleisuutta nopeasti Suomessa. Riskiryhmiin kuuluvien tulee välttää kuumalle altistumista, vähentää fyysistä rasitusta, pitää taukoja työstä ja käyttää sopivaa vaatetusta sääolosuhteisiin. Jokaisen tulee nauttia tarpeeksi nestettä, energiaa ja suoloja. Ihmisten kannattaa pitää huolta riskiryhmiin kuuluvista läheisistään.