Salama iski suositulle uimarannalle – kahdeksan loukkaantui

Ohhoh! · Tim Isokivi

Vedessä ja rannalla olemista kehotetaan usein välttelemään ukonilmalla. Tuore Yhdysvaltojen Floridasta kantautuva uutinen paljastaa, miksi näin on. Floridan Clearwater Beachiin iski sunnuntaina salama. Iskun seurauksena kahdeksan rannalla ollutta ihmistä loukkaantui.

Yksi urheista, 40-vuotias mies, joutui suoraan salaman tulilinjalle ja on edelleen sairaalassa kriittisessä tilassa. Rannan hengenpelastajat olivat jo poistuneet torneistaan salaman iskiessä. He olivat kehottaneet muitakin rannalla olijoita suuntaamaan sisätiloihin.

Paikallisen poliisin mukaan ei ole harvinaista, että ihmiset jäävät katselmaan myrskyä uimarannalle. Hän kuitenkin varoittaa CNN-uutissivustolle näyttävien mutta vaarallisten myrskyjen nousevan nopealla tahdilla etenkin Floridassa.