Tutkija paljastaa: Näin estät lokkia viemästä ruokaasi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ruokaa varastelevat lokit ovat jokakesäinen ongelma niin terasseilla, toreilla kuin puistoissakin. Nyt joukko tutkijoita on paljastanut yksinkertaisen keinon estää lintuja viemästä herkkuja.

Exeterin yliopiston tutkija Madeleine Goumasin mukaan lokkeja kannattaa tuijottaa silmiin, jolloin ne todennäköisemmin jättävät ruoat rauhaan. Tutkijat kokeilivat keinoa käytännössä Iso-Britannian rannikkokylissä.

Goumas asetti maahan ranskanperunoita ja laski kellolla, kuinka kauan kesti ennen kuin lokit nappasivat ne. Välillä hän esitti ettei huomaisikaan lintuja, välillä taas tuijotti niitä suoraan silmiin. Tutkija huomasi katsekontaktin saavan useimmat lokit epäröimään ruoan varastamista.

– Huomasimme lokkien lähestyvän ruokaa pienemmällä todennäköisyydellä silloin kun lintuja pidetään silmällä. Joskus ne hypähtivät ja pysähtyivät paikoilleen huomattuaan tulleensa nähdyksi, Goumas kuvaili The Guardian -lehden mukaan.

Uusimmat