Valkopäämerikotka varasti kameran – löytyi kuusi viikkoa myöhemmin videon kera

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kanadalainen kalastaja antaa saaliinsa perkuujätteet paikallisten valkopäämerikotkien nautittaviksi. Mies on kuvannut suurikokoisten petolintujen ateriointia Kuningatar Charlotten saarilla, eli Haida Gwaiissa. Nyt yksi kotkista on varastanut videokameran.

Valkopäämerikotkat olivat aterioimassa kalan perkeitä, kun yksi kotkista yllättäen kiinnostui kalastajan Go Pro -kamerasta. Se nappasi kameran vanhojen kynsiensä sisään ja lähti lentämään kameran kanssa pois ruokintapaikalta. Kamera löytyi paikalliselta rannalta kuusi viikkoa myöhemmin.

Kotkan kuvaama videomateriaali julkaistiin nettiin. Kalastaja onnistui saamaan mainion taltioinnin myös ennen kameran varastamista. Valkopäämerikotkien siipien väli voi olla yli kaksi metriä, joten ne ovat näyttäviä lintuja.