Tunnistatko kuvan miehen? Epäillään aseellisista ryöstöistä Lahdessa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Lahdessa on tapahtunut yhteensä neljä samanlaista ryöstörikosta 12.–13. elokuuta välisenä aikana. Tummaan huppariin pukeutunut suomea puhuva henkilö on pyytänyt uhreilta puhelinta lainaksi. Sen jälkeen hän on ryöstänyt tai yrittänyt anastaa puhelimen teräaseella uhaten.

Ensimmäinen ryöstörikos tapahtui 12. elokuuta illalla kahdeksan aikaan Lahden kaupungintalon vieressä. Toinen teko tapahtui 13. elokuuta iltapäivällä viiden aikaan Harjukatu 28 kohdalla. Kolmas teko tapahtui samana päivänä viiden aikaan Rautatienkatu 10 kohdalla heti edellisen teon jälkeen. Neljäs teko tapahtui kolmannen teon jälkeen iltapäivällä vähän vaille kuusi Vapaudenkatu 10 kohdalla.

Yhdessä teossa uhri oli alaikäinen. Kahdessa muussa teossa uhrit ovat olleet nuoria aikuisia. Yksi uhreista on teon yhteydessä saanut sairaanhoitoa vaatineen vamman ja yksi pääsi pakenemaan.



Tekijän tuntomerkit: 20–30-vuotias, noin 180 cm pitkä, normaali vartalo, kapeat kasvot ja suomea puhuva. Tekijän vaatetus: Tumma huppari ja pitänyt huppua päässä, shortsit ja tennarit.

Asiasta jotain tietäviä pyydetään lähettämään tiedot tai vihjeet sähköpostiin vihjeet.hame@poliisi.fi tai puhelimella 0295 414 222.