Olutvarkaat veivät alkoholitonta olutta Tampereella – poliisi otti janoiset vorot kiinni

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Tampereella oli viime yönä liikkeellä janoisia varkaita, jotka murtautuivat paikalliseen kuppilaan ja myöhemmin olutrekkaan. Poliisi sai tekijät kiinni. Tampereella työvuorossa ollut poliisipartio sai ilmoituksen kello 00:14 murtovarkaista.

Ilmoituksen mukaan Koivistontie 38 sijaitsevassa osoitteessa olevan Bar Kylän ikkuna oli rikottu. Murtomiehet olivat menneet rikotusta ikkunasta sisään kuppilaan. Tekijät olivat poistuneet ennen poliisien saapumista.

Silminnäkijöiden mukaan paikalta poistui ainakin kaksi miestä kantamusten kanssa. Muutama tunti myöhemmin kello 02:42 poliisi sai tehtävän Tampereen Koivistonkylän Prismalle. Siellä yksi mies oli anastanut alkoholitonta olutta paikalla olleesta jakeluautosta. Varkaan seurassa oli kaksi muuta miestä, joiden tuntomerkit sopivat Koivistontien murtopaikalta poistuneisiin miehiin. Kaikki kolme miestä otettiin kiinni epäiltynä varkauteen.