StaraTV: Haastattelussa Matti Ristinen – Olen suomalainen -elokuvan päätähti

Elokuvat StaraTV Viihde Viihdeuutiset · Stara.fi

Ikonisen suomalaisen iskelmätähti Kari Tapion elämään päästään tutustumaan pian valkokankailla, kun hänen elämästään kertova Olen suomalainen saa ensi-iltansa 13. syyskuuta 2019. Stara kävi katsomassa elokuvan ennakkoon ja tapaamassa elokuvan päätähden. Haastattelussa on nimittäin näyttelijä Matti Ristinen.

Stara tiedusteli Kari Tapiota esittävältä Ristiseltä millaista oli päästä sisään roolihahmoon, johon jokaisella keski-ikäisellä ja sitä vanhemmalla suomalaisella on jonkinlainen suhde ja käsitys.

Elokuvan oli määrä olla elokuva kaiken kestävästä rakkaudesta, mutta pääosaan nousee kuitenkin odottamattoman karu ja realistinen kuvaus suomalaisen supertähden vakavasta alkoholismista ja hänen suhteestaan alkoholiin, uraan ja perheeseen. Ristinen kertoo haastattelussa oman näkemyksensä elokuvan sisällöstä.