Adele jätti avioerohakemuksen – avioliitto lopullisesti karilla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme viime keväänä miten 31-vuotias supertähti Adele paljasti muuttaneensa erilleen 45-vuotiaasta aviomiehestään Simon Koneckista seitsemän vuoden yhteiselon jälkeen. Pariskunnalla on kuusivuotias poika Angelo. Torstaina 12. syyskuuta Adele jätti lopulta avioeropaperit lähes vuosi erilleen muuton jälkeen.

Adele järkytti taannoin faninsa paljastamalla avioliittonsa päättyneen. Pian sen jälkeen selvisi, että pariskunnan suhde oli loppunut jo 8-9 kuukautta ennen eron paljastumista. Eroon ei liity suurta draamaa, vaan pariskunta huomasi muuttuneensa rakastavaisista ystäviksi.

Pari meni naimisiin vuonna 2016 salahäissä seurusteltuaan viiden vuoden ajan. Soul-tyylisestä musiikistaan tunnettu Adele työstää parhaillaan neljättä studioalbumiaan. Hänen viimeisin levynsä on vuonna 2015 ilmestynyt 25.