Backstreet Boys -tähti hankki veljelleen lähestymiskiellon – toivoo pääsevän hoitoon

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Entinen lapsitähti Aaron Carter on ollut tiuhaan tahtiin otsikoissa muun muassa mielenterveysongelmiensa vuoksi. Nyt tähti on ajautunut vakaviin ongelmiin sisarustensa kanssa.

Backstreet Boys -yhtyeestä tunnettu Nick Carter on hankkinut veljelleen Aaronille lähestymiskiellon. Nickin mukaan pikkuveli oli uhkaillut tappaa hänen vaimonsa ja syntymättömän lapsensa. Myös Aaronin sisko Angel on hakenut moniongelmaiselle tähdelle lähestymiskieltoa.

Lähestymiskiellossa Aaron määrättiin pysymään sisaruksistaan ja heidän perheistään vähintään 30 metrin päässä. Nick kertoo Twitterissä toivovansa veljensä saavan apua ongelmiinsa. Aaron itse kiisti väitteet väkivallalla uhkailusta Twitterissä ja ilmoitti haluavansa, että perhe pysyy hänestä erossa.

Aaron Carter kertoi taannoin The Doctors -sarjassa kärsivänsä lukuisista mielenterveysongelmista. Tähden mukaan hänellä on diagnosotiu. skitsofrenia. dissosiatiivinen identiteettihäiriö ja kaksisuuntainen mielialahäiriö.