Ihastuttava video – papukaijat juttelevat keskenään kuin ihmiset

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Papukaijat ovat tunnetusti äänekkäitä eläimiä. Ne oppivat paitsi toistelemaan ihmisten sanoja, ainakin tuoreen viraalivideon perusteella myös keskustelemaan keskenään.

Videolla kaksi parakiittiä istuu vieressään, ääntelemässä toisilleen aivan kuin ne juttelisivat keskenään. Linnut vuoron perään kuuntelevat toisiaan ja vaikuttavat vastaavan toistensa ääntelyyn.

Videon lintujen tapaa kommunikoida keskenään on kuvailtu hämmästyttävän ihmismäiseksi. Ihastuttavasta videosta tuli nopeasti viraalihitti, ja sitä on katseltu Youtubessa jo yli 1,2 miljoonaa kertaa.