Olen suomalainen -elokuva ylitti 100 000 katsojan rajan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Aleksi Mäkelän ohjaama Olen suomalainen -elokuva on ylittänyt 100.000 katsojan rajan viikonloppuna. Lauantai-iltaan mennessä elokuva oli saanut kaikkiaan 104.300 katsojaa. Ensi-iltaan Olen suomalainen tuli perjantaina 13. syyskuuta, ja rajapyykki ylittyi siten kolmantena esitysviikonloppuna.

– Mahtavaa. Olen suomalainen näyttää, että kotimainen elokuva on voimissaan, tuottaja Markus Selin kommentoi hienoa tulosta.

Kari Tapion elämään perustuva elämäkertaelokuva kertoo Kari Tapion ja Pia Viheriävaaran elämänpituisen rakkaustarinan. Elokuvan pääroolit näyttelevät Matti Ristinen ja Tiina Lymi. Nuorena Karina ja Piana nähdään elokuvassa Tatu Sinisalo ja Talvikki Eerola. Stara tapasi päätähti Ristisen juuri ennen elokuvan ensi-iltaa. Katso haastattelu tästä.

Kari Tapio, oikealta nimeltään Kari Jalkanen, syntyi Suonenjoella 22.11.1945. Hän menehtyi sairaskohtaukseen joulukuussa 2010. Kari Tapio sai uransa aikana yhteensä 21 kultalevyä, 8 platinalevyä ja yhden tuplaplatinan. Iskelmä-Finlandian hän sai vuonna 2003. Lisäksi hänet valittiin Emma-gaalassa parhaaksi miespuoliseksi artistiksi vuosina 1999 ja 2005.