Naiselle kova tuomio – pakotti miehen suuseksiin istumalla kasvoille

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kerroimme viime vuonna Missourissa asuvasta, nyt 44-vuotiaasta Amy Nicole Parrinosta, joka pidätettiin seksuaalisen hyväksikäytön ja lähisuhdeväkivallan vuoksi. Hän oli jahdannut saman katon alla asuvaa miestä alasti ja istunut miehen kasvojen päälle pakottaen hänet suuseksiin.

Hän tunnusti tekonsa. Amy Parrino tuomittiin kolmen vuoden vankeuteen, tosin tuomari muutti vankeustuomion viiden vuoden ehdonalaistuomioon. Koska Parrino teki sopimuksen syyttäjän kanssa, hylättiin naiselle aiemmin annettu syyte seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän on ollut vankilassa viime vuoden joulukuusta asti, The Smoking Gun uutisoi.

Parrino oli istunut miehen kasvojen päälle sen jälkeen, kun oli ensin lyönyt miestä vyöllä, pronssilautasella ja kännykällä. Mies oli pyytänyt naista jättämään hänet rauhaan, koska hän ei halunnut harjoittaa seksuaalista kanssakäymistä. Parrino raivostui entisestään.

Nainen onnistui kaatamaan miehen maahan. Mies ei pystynyt hetkeen hengittämään naisen sukupuolielimien ollessa hänen hengitysaukkojensa päällä. Hän luuli kuolevansa samaan aikaan, kun Parrino huusi: ”Eat my pussy!”

Poliisi