Blockfestin lähiaikojen klubikeikat julkistettu: ”Ghostemane, Ty Dolla $ign, Paris Shadows…”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pohjoismaiden suurin hiphop-festivaali Blockfest ei lepää talvellakaan, sillä seuraavia festivaaleja odotellessa yhdessä Live Nationin kanssa järjestetään lukuisia Blockfest x Live Nation -klubitapahtumia.

Shoreline Mafia (US) + Supporter: MELO // K-18

Erityisesti singlestään ”Musty” tunnettu, huikeassa nosteessa oleva Shoreline Mafia saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen osana Euroopan-kiertuettaan. Los Angelesista kotoisin oleva High school -kaverusten muodostama hip hop -kollektiivi on ollut kasassa vuodesta 2012 lähtien. Illan avaa suomirapin uuden aallon edustaja MELO.

K-18 keikka: 18.10. Ääniwalli, Helsinki

Ty Dolla $ign (US)

Ty Dolla $ign on yksi tämän vuosikymmenen nousujohteisimmista nimistä omassa genressään. Ura sai alkunsa jo 2010-luvun alun mixtapeilla, mutta suuremman yleisön tietoisuuteen hän nousi viimeistään moninkertaista platinaa saavuttaneilla singleillään kuten “Paranoid” sekä “Or Nah”. Omien platina- ja kultalevytystensä lisäksi Ty Dolla $ign on tunnettu myös kirjoittajana, tuottajana ja yhtenä halutuimmista vierailijoista muiden artistien kappaleilla.

Keikka: 10.11. Kulttuuritalo, Helsinki

Paris Shadows (US) // K-18

Esimerkiksi Post Malonen ja 21 Savagen kiertueella lämmitellyt Paris Shadows teki debyyttinsä Soundcloudissa ja rikkoo nyt miljoonien striimien rajoja Spotifyssa. Kasvava suosio ja singlejulkaisut ”Bones” ja ”Po’ed Up” johtivat tänä vuonna julkaistuun debyyttilevyyn ”ONE NIGHT IN PARIS”. Tämä on yhdysvaltalaisen artistin ensimmäinen esiintyminen Suomessa.

K-18 keikka: 20.11. Tavastia, Helsinki

Gashi (US) // K-18

Debyyttialbuminsa myötä Euroopan kiertueella lähtevä GASHI esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa. Melodisesta urbaanista musiikistaan ja komeasta äänestään tunnettu GASHI ponnahti maailmanlaajuiseen tietoisuuteen vuonna 2016 vierailtuaan DJ Snaken hittikappaleella “Oh Me Oh My”. Artistin omasta tuotannosta tunnetuimmat ovat uudelta albumiltakin löytyvät “Disrespectful”, “Creep On Me” sekä “Safety ft. DJ Snake”.

K-18 keikka: 1.12. Ääniwalli, Helsinki

ScHoolboy Q (US) + Special Guest: Jay Rock (US)

Karismaattinen, äärimmäisen vahvalla mikkipresenssillä varustettu ScHoolboy Q ottaa vaikutteita tyyliinsä niin itä- kuin länsirannikon rap-musiikista. Hän on niitä harvoja nimiä, joiden fanikunnassa yhdistyvät sekä vanhan koulukunnan että uuden aallon rap-diggarit. Nyt tämän vuosikymmenen rakastetuimpiin rap-artisteihin lukeutuva artisti saapuu uusimman ”CrasH Talk” -albuminsa myötä Suomeen. Samana iltana hänen kanssaan The Circuksessa esiintyy myös Grammy-voittaja Jay Rock.

Keikka: 19.2. The Circus, Helsinki

YBN Cordae (US) // K-18

Yksi tämän hetken maailmanlaajuisesti lupaavimmista rap-tulokkaista, XXL:n tuoreimpaan Freshman-listaukseenkin valittu YBN Cordae saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Heinäkuussa ilmestynyt debyyttialbumi ”The Lost Boy” on kasvattanut kiinnostuksen ja ylistyksen määrää 21-vuotiaan artistin ympärillä.

K-18 keikka: 3.4. Ääniwalli, Helsinki

Ghostemane (US)

Kahdella edellisellä Suomen vierailullaan loppuunmyydyille yleisöille esiintynyt Ghostemane ponnisti suurempaan suosioon pääasiassa SoundCloudin kautta $uicideboy$in, Pouyan sekä Bonesin tapaan. Artisti tunnetaan erityisesti metallimusiikin elementtien sekoittelusta räppiin. Vaikutteita otetaan kaikkialta black metalista industrialin kautta eteläräppiin, minkä vuoksi hänen tuotantoaan on kutsuttu mm. termillä trap metal.

Keikka: 21.4. The Circus, Helsinki

Uusimmat