Mikaelin kokemus julkaisi esikoissinglensä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tarinaräppiä julkaiseva Mikaelin kokemus julkaisi perjantaina ensimmäisen singlensä. Ilo silmälle, suru sielulle kertoo tragikoomisen rakkaustarinan, jossa kaivataan kiivaasti kesäistä ihastusta ja mennyttä kesäromanssia.

Tyyliltään biisi on aitoa puhemusiikkia maustettuna syntikkapulinoilla ja funk-kitaroilla. Tarinankerronnassa se tekee kunniaa Suomen partaisille sanoittajamiehille. Biisissä on myös vaikutteita 90-luvun räpistä, sillä niistä Mikael sai aikanaan kipinän musiikin tekemiseen.

Yhtyeessä vaikuttavat Mikael Mikkonen ja esimerkiksi Verhot-yhtyeestä tunnettu musiikin monitaituri Mikko Pietilä. Mikael vastaa biisin räpeistä, Mikko kertosäkeen laulusta ja tuotannosta. Kahden hyvin erilaisen muusikon yhteistyö on takuuvarmasti mielenkiintoista kuunneltavaa.

Kappaleen on masteroinut Minerva Pappi. Julkaisun maalauksellisen kannen on tehnyt Tommi Honkavaara. Biisin ensi viikolla julkaistava musiikkivideo on kuvattu Mikaelin vanhoilla kotikulmilla Vaasassa.