Tee paperista aurinkolasit – opasvideo origamitaiteeseen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Origamitaide vaatii kolmiulotteista hahmotuskykyä ja näppäriä sormia, kun yhdestä paperiarkista voi tehdä taittelemalla erilaisia hahmoja ja esineitä. Kiinalaisessa kulttuurissa uskottiin, että taiteltu paperi houkutteli paikalle kami-hengen, joka puhdisti paikan ja karkoitti pahat henget puolestaan pois.

Origamit on sittemmin mielletty lähinnä yhdeksi paperin askartelutavaksi. Nyt videolla opastetaan, kuinka paperista voi taitella hauskat aurinkolasit. Jos lasit taittelee läpinäkyvästä muovista, voi niillä oikeasti nähdäkin jotain.

Koristeena aurinkolasit ovat kuitenkin hauskat ja niitä voi tehdä esimerkiksi lastenkutsuille. Joutsen ja paperihattu lienevät tunnetuimpia origamitaitteluita, mutta pienellä harjoittelulla paperista oppii tekemään myös muita eläimiä tai tavaroita.

Uusimmat