Miss Rautapeppu koukussa reisitreeniin – myönsi käyttävänsä steroideja

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ukrainalainen 25-vuotias Bakhar Nabieva omistaa massiiviset reidet. Hän on harrastanut lihaskuntoharjoittelua 17-vuotiaasta saakka kyllästyttyään kiusaamiseen. Hän oli ennen todella hoikka ja kapeajalkainen.

Nyt Bakhar Nabievan lempinimi on Rautapeppu, eli Miss Iron Bum. Nainen on kerännyt runsaasti fanijoukkoa fitness-ulkonäkönsä ansiosta. Lihakset eivät ole kuitenkaan syntyneet pelkästään kuntosaliharjoittelun ja proteiinipitoisen ruokavalion avulla, sillä hän tunnustaa käyttäneensä sterodeja niiden kokoa kasvattaakseen. Tämän toki huomaa myös neitokaisen möreästä äänestä ja kaulaan kasvaneesta aataminomenasta.

Hän kuitenkin tietää, että kehoa pystyy muokkaamaan sitkeällä kuntosaliharjoittelulla ja perusliikkeitä suorittamalla. Bakharin kiusaaminen on siirtynyt kouluajoilta nettiin, ja nyt häntä kutsutaan miehen näköiseksi. Samaan aikaan hän kuitenkin toimii monen inspiraationa ja tsempparina kuntoilun aloittamiseen.

https://www.instagram.com/p/Byk8MiCI9uO/