Rinnat herkullisina suupaloina – joulun konvehtihitti ei sovi lapsille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suklaakonvehdit kuuluvat jouluun. Osa ihmisistä tyytyy tavallisiin marketeissa myytäviin suklaarasioihin, mutta toiset haluavat panostaa parempiluokkaiseen suklaanautintoon. Laadukkaita konvehteja voi ostaa esimerkiksi joulutoreilta ja suklaapuodeista.

Joulun alla voi myös matkustaa ulkomaille ostoksille, jolloin saa myös takuuvarmasti spesiaalimpaa herkkua pöytään. Netistä tilaamalla voi löytää todellisia erikoisuuksia, kuten lahjatavarakauppa Fireboxin myyntilistoilla olevat konvehdit.

Chocolate Boobs on pieni konvehtirasia, jonka sisällä olevat suklaaherkut näyttävät naisen rinnoilta. Maitosuklaan ja valkoisen suklaan makuiset konvehdit sopivat lahjaksi tai erikoisempaan joulupöytään. Yhdessä pakkauksessa on kuusi konvehtia.

Uusimmat