Mittaamattoman arvokas saalis rikollisille – Dresdenin Vihreään holviin murtauduttiin

Ohhoh! · Tim Isokivi

Saksan Dresdenin linnassa sijaitsevaan Vihreänä holvina tunnettuun aarrekammioon on kohdistunut mittava rikos. Varkaiden mukaan on päätynyt kolme miltei mittaamattoman arvokkaaksi kuvailtua jalokivikokoelmaa.

Tilanne sai The Guardian -lehden mukaan alkunsa varhain maanantaiaamuna museon läheisen sähkölaatikon sytyttyä tuleen. Museon hälytysjärjestelmät sammuivat, minkä aikana varkaat onnistuivat murtautumaan sisään kalteroidun ikkunan läpi. Vartijoiden saapuessa paikalle olivat tekijät jo paenneet.

Varkaiden mukaan päätyneiden 1700-luvun jalokivien arvioidaan olevan satojen miljoonien eurojen arvoisia. Saaliin historiallista arvoa kuvaillaan vielä materiaalista arvoa suuremmaksi.

Dresdenin linnan Vihreän holvin turvajärjestelyt ovat huippuluokkaa, ja varkautta kuvaillaankin Saksan suurimmaksi sitten toisen maailmansodan. Sähkökatkoksesta huolimatta kaksi tekijää päätyi turvakameran videolle.