YLE: Nainen tuomittiin elinikäiseen eläinpitokieltoon Pirkanmaalla

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut kolmannen kerran eläinsuojelurikoksesta kiinni jäänneen naisen elinikäiseen eläinpitokieltoon. Hän rikkoi ehdollista vankeustuomiota ottamalla lisää eläimiä kotiinsa kiellosta huolimatta. Hän on toistuvasti laiminlyönyt eläinten hoidon.

Ylöjärvellä asuvalla naisella oli vuonna 2014 tarkastusraporttien mukaan 260 eläintä. Hänellä oli tuolloin kissojen ja koirien lisäksi myös kavio- ja sorkkaeläimiä sekä lintuja, jyrsijöitä ja matelijoita. Yle kertoo naisen vähentäneen eläinten määrää, mutta edelleen hänen kotonaan oli kymmeniä ilman hoitoa jääneitä eläimiä.

Nainen väitti oikeudessa, että ei asunut enää samassa paikassa eläinten kanssa. Silti hän oli aiemmin myöntänyt osallistuneensa eläinten hoitamiseen. Hän sai elinkautisen eläintenpitokiellon lisäksi 120 tuntia yhdyskuntapalvelua.