ASAP Rocky palaa ruotsalaiseen vankilaan?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen räppäri ASAP Rocky vietti kesällä aikaa ruotsalaisessa vankilassa Tukholmassa tapahtuneen pahoinpitelyn ansiosta. Nyt tähti suunnittelee paluuta kiven sisään, tällä kertaa positiivisemmissa merkeissä.

ASAP Rocky on ilmoittanut olevansa kiinnostunut esiintymään ruotsalaisen vankilan asukkaille. Hän tosin epäili, ettei vankilan henkilökunta sallisi sitä.

Nyt Ruotsin kriminaalihuoltovirasto on kuitenkin kommentoinut ideaa TMZ-sivustolle. Viraston mukaan he ottaisivat idean vakavissaan ja olisivat ainakin valmiita käymään asiasta neuvotteluja Rockyn kanssa.