Kettu innostui trampoliinista – ruotsalainen kuvasi repolaisen leikit pihallaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lemmikkiketut ovat yleistymässä maailmalla omaksi kotieläinlajiksi. Ne ovat huomattavasti koiria vaativimpia eläimiä ja tarvitsevat runsaasti hoitoa ja koulutusta. Niissä on kuitenkin paljon koiramaisia piirteitä, kuten leikkisyys.

Ruotsin Tyresössä asuva perheenäiti luuli näkevänsä kulkukoiran pihallaan. Pian hän huomasi, että kyseessä oli kettu. Yhtäkkiä kettu hyppäsi pihalla olleen trampoliinin päälle ja alkoi pomppia. Perhe katseli lemmikkikoiran kanssa ketun leikkisää hetkeä.

Suomessa kettuja pääsee näkemään maaseudulla ja kaupungissa, sillä se on maailman levinnein maalla liikkuva petoeläin. Luonnonvaraisena elävän ketun pitäminen lemmikkieläimenä on kielletty, mutta toisinaan kettuja kesyyntyy ja muuttuu kotieläimeksi.