Pariskunnalla 200 ”lasta” – kaikki muovisia nukkehahmoja

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lapsuudesta saakka yhtä pitäneet Madeline ja Malachi Dressel ovat kovan luokan keräilijäpariskunta. Kaksikko on sisustanut asuntonsa erikoisilla tavaroilla, jotka poikkeavat suuresti tavallisten 35-vuotiaiden kodista. Heidän perheensä on sitäkin kummallisempi.

– Jos jotain ihmisiä voi kutsua pelottaviksi nukkeihmisiksi, niin olemme siinä parhaita, Madeline Dressel tokaisee Barcroft TV:lle.

Toden totta, kaksikon kotona asustelee 200 nukkea, joita he kutsuvat lapsikseen. Pariskunta touhuilee nukkeperheensä kanssa samoja asioita kuin tavallisten lasten kanssa, tosin he joutuvat itse kuljettamaan ja liikuttelemaan nuket paikoilleen. Nuket pääsevät kauppareissuille mukaan ja saavat toisinaan oman paikkansa ruokapöydästä.