Jay-Z:n fanit riemastuivat – kappaleet palasivat Spotifyyn synttäreiden kunniaksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Räppäri ja liikemies Jay-Z poistatti vuonna 2017 kaiken musiikkinsa Spotifystä ja Apple Musicista. Tarkoituksena oli, että levyt löytyisivät vain hänen osittain omistamasta Tidal-suoratoistopalvelusta.

Nyt Jay-Z on kuitenkin yllättänyt fanit oman syntymäpäivänsä kunniaksi. Suuri osa tähden levyistä on ilmestynyt takaisin Spotify-palveluun. Levyjen palaamisesta tiedotettiin Spotifyn Twitter-tilillä.

Jay-Z:n musiikki palasi jo aikaisemmin vähin äänin myös Apple Musiciin. Räppärin vuonna 2014 56 miljoonalla dollarilla ostamaa Tidalia hehkutettiin musiikin suoratoiston tulevaisuudeksi. Se ei kuitenkaan ole noussut suosiossaan Spotifyn ja Apple Musicin tasolle.