Rakastu sairaanhoitajaan – voi olla maailman paras kumppani

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Hoitoalan henkilökunta jos mikä tekee vaativaa ja rankkaa työtä. Sairaanhoitajat ovat olleet kautta aikojen edustettuina seksikkäämpien ammattikuntien joukossa – eikä suotta! Aidosti ihmisiä auttavat ja periksiantamattomat henkilöt ovat monen mielestä suorastaan vastustamattomia.

Nyt on listattu syitä, joiden vuoksi sairaanhoitajat ovat parhaita parisuhteeseen. Hoitajiin on helppo rakastua, koska he ovat usein määrätietoisia ja ammattiylpeitä. Heidän työnkuvansa on fyysisesti ja henkisesti raskasta, mikä koulii heistä myös vahvoja parisuhteen osapuolia. Nämä henkilöt eivät kavahda tiukkoja tilanteita, vaan he ovat tottuneet hoitamaan niitä.

Lisäksi hoitajilla on kyky huolehtia muista. He ovat vaihtelevien työaikojensa puolesta valmiita tositoimiin mihin tahansa vuorokaudenaikaan. Samalla he pystyvät joustamaan ja keskustelemaan asioista monella eri tasolla. Hoitajiin voi luottaa ja he osaavat olla ihmisten kanssa tekemisissä. Lisäksi he tuntevat hyvin ihmisen anatomian, mistä on ainoastaan hyötyä esimerkiksi makuuhuoneen puolella…