Playstation nousi maailman myydyimmäksi konsolimerkiksi

Digi Pelit · Tim Isokivi

Joulukuun alussa 25 vuotta täyttänyt Playstation on saavuttanut uuden virstanpylvään. Se on julistettu virallisesti maailman eniten myydyksi konsolimerkiksi.

Sonyn Playstation, PS2, PS3 ja PS4 -konsoleita on Guinnessin ennätystenkirjan mukaan myyty yhteensä yli 450 miljoonaa kappaletta. Playstationeista parhaiten kaupaksi ovat menneet PS2 155 miljoonalla konsolilla ja tuorein malli, PS4 102,8 miljoonalla konsolilla.

Ensimmäinen Playstation ilmestyi myyntiin 3. joulukuuta 1994. Konsoleiden kirjo kasvaa entisestään lähitulevaisuuudessa, sillä Playstation 5 -laitteen on määrä saapua markkinoille loppuvuodesta 2020.

 

Uusimmat