Tätä ei näe jokaisessa naapurustossa – hirvet taistelivat autotiellä Alaskassa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Uroshirvet taistelevat raivokkaasti esitellessään voimiaan potentiaalisille parittelukumppaneille. Hirvisonnit lyövät suuria sarviaan yhteen ja mittelöivät siitä, kumpi osapuolista luovuttaa ensin. Taisteluita pääsee näkemään harvemmin lähietäisyydeltä.

Nyt kuitenkin Alaskassa on todistettu kahden isokokoisen uroshirven pullistelua keskellä kirkasta päivää. Sonnit rymistelivät sarvineen Anchoragen asuinalueella. Ohikulkijat pysähtyivät katsomaan ja kuvaamaan näkyä.

Toisella hirvellä oli sarvessaan joku köysi tai naru, mikä on voinut jäädä siihen vahingossa. Se ei kuitenkaan haitannut taistelua, sillä köysisarvinen uros voitti mittelön, kun toinen hirvi juoksi lopulta karkuun. Voittaja jäi tyytyväisenä polkemaan takajalkaansa maahan.

Uusimmat