Nainen asui luksushotellissa 35 vuotta – maksoi 400 euroa kuukaudessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hotellissa asuminen kuulostaa monien korvaan hohdokkaalta ja jopa luksukselta, mutta kolikolla on kuitenkin myös toinen puoli. Monissa ammateissa asutaan paljon hotelleissa, jolloin hotellielämästä karisee nopeasti hohto. Sitten ovat vielä ihmiset, jotka asuvat virallisesti hotelleissa kuukausivuokralla.

Samassa hotellissa pitkiä aikoja asuvia ihmisiä on myös Suomessa, mutta nyt New Yorkista on paljastunut tapaus, jollaista tuskin on näillä leveysasteilla nähty. Fannie Lowenstein asui nimittäin hulppeassa Plaza Hotel -luksushotellissa peräti 35 vuoden ajan. Kaiken lisäksi hänen asumisensa oli laatuun nähden puoli-ilmaista, sillä hän maksoi kolmen huoneen sviitistään vuokraa vain noin 400 euroa kuukaudessa, Vice-lehti kertoo.

Lowenstein muutti The Plaza -hotelliin vuonna 1958 miehensä Leo Lowensteinin kanssa. Tuolloin oli lama-aika, joten hotellit tekivät mielellään pitkäaikaisia vuokrasopimuksia edullisilla hinnoilla. Aviomies kuoli myöhemmin, mutta hotelli ei päässyt vuokralaisestaan eroon, koska tämä tunsi hyvin paikalliset lait. Nykyisin samassa hotellissa asuvat maksavat hulppeista huoneista jopa 800 dollaria yhdeltä yöltä.