Kelloharrastajat lahjoittivat 80 000 euroa mielenterveystyöhön

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisen Kelloharrastajat-ryhmän jäsenet jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan toteuttaneet joulukeräyksen, jossa kerättin varoja hyvään tarkoitukseen. Tänä jouluna keräys tuotti ennätyspotin, sillä rahaa kertyi peräti 80.000 euroa. Tällä kertaa varat ohjattiin MIELI Suomen Mielenterveys -yhdistyksen mielenterveystyön hyväksi.

Kelloharrastajien joulukeräys on noussut jokavuotiseksi ilmiöksi, jonka puitteissa on kerätty merkittävä summa rahaa hyvään tarkoitukseen. Onnistumisen taustalla on ollut vahva yhteisöllisyys, jossa yksittäiset yhteisön jäsenet sekä lukuista yritykset ovat avanneet kukkarojensa nyörit ja tehneet lahjoituksia suoraan tai erilaisten huutokauppojen kautta. Laaja-alaisesta osallistumisesta kertoo sekin, että yksittäisiä lahjoituksia tehtiin reilusti yli tuhat kappaletta.

– Tänä vuonna kohteeksemme valikoitui MIELI Suomen mielenterveys ry, joka tekee tärkeää työtä mielenterveyden edistämisen parissa. Nämä perinteiset joulukeräykset ovat aina olleet todellisia HYVÄN MIELEN keräyksiä, joita on suuri ilo ja kunnia olla mukana tekemässä, projektipäällikkö Kristian Salonen kommentoi.

– Ryhmämme porukalla olemme saaneet jälleen erittäin paljon hyvää aikaan ja on ollut hienoa edesauttaa kampanjan välityksellä tällaista asiaa. Lisäksi on myös ollut upea nähdä miten yhteisön jäsenet ja yhteisöä lähellä olevat yritykset ovat vuodesta toiseen lähteneet mukaan lahjoittamaan. Sydämelliset kiitokset kaikille mukana olleille.

Tänä vuonna järjestetty Kelloharrastajien joulukeräys oli järjestyksessään neljäs. Kolme ensimmäistä keräystä kohdistettiin Lastenklinikoiden Kummien yleiskeräykseen, jonka yhteispotti nousi hieman yli 300.000 euroon.