Älä anna ilotulitteita alaikäiselle! Aikuisen vastuulla ja kaikilla oltava suojalasit

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ilotulitteiden myynti, luovutus ja hallussapito on kielletty laissa alle 18-vuotiailta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että alaikäiset eivät saa ampua raketteja edes aikuisten seurassa. Ilotulitteet aiheuttavat vuosittain silmävammoja alaikäisille.

Vaikka ilotulitteiden ampuminen on alaikäisiltä kielletty, ilotulitteet aiheuttavat edelleen alaikäisille silmävammoja vuosittain. Viime vuodenvaihteessa neljä alaikäistä sai silmävammoja ilotulitteista. Heistä kaksi oli itse käsitellyt ilotulitetta ja kaksi oli sivustaseuraajia. Vuodenvaihteessa 2017–2018 silmävamman ilotulitteesta sai kolme alaikäistä, joista yksi oli ampunut ilotulitteita ja kaksi seurannut sivusta.

– Alaikäinen saattaa vedota siihen, että kaverille on ostettu ilotulitteita, mutta aikuisia kehotamme: pysy lujana. Olet välittävä ja vastuullinen vanhempi, kun et osta tai anna lapsellesi ilotulitteita. Ne ovat räjähteitä, joita on käsiteltävä huolellisesti. Hetken hauskuudesta voi seurata loppuiän harmi, sanoo johtaja Tuiri Kerttula Tukesista.

Uusimmat