Vuodenvaihde on monien lemmikkieläimen piina – näin rauhoitat tilannetta

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Uuden vuoden ilotulitteet pelottavat monia kissoja ja koiria. Joka vuosi katoaa koiria ja kissoja, koska ne pelästyvät ilotulitteita. Vaikka rakettien paukuttelua ei voi estää, voi omilla toimillaan varautua ja auttaa lemmikkejä selviämään paremmin uudesta vuodesta.

Ilotulitteita saa virallisesti ampua 31.12.2019 kello 18:00 alkaen aina 1.1.2020 kello 02:00 saakka. Osa ihmisistä ei noudata määräyksiä ja aloittaa ilotulitteiden ampumisen jo päivää aiemmin. Ennakoimalla voi helpottaa lemmikin tuskaa ja pelkoa. Lieviin kissan tai koiran pelkotiloihin voi saa apua apteekissa myytävistä feromonivalmisteista sekä lisäravinteista. Näiden käyttö kannattaa aloittaa jo joulunpyhinä.

Älä pidä koiraa vapaana, vaan varmista, että panta tai valjaat ovat riittävän kireällä. Jos kissa osaa tehdä tarpeensa kissan vessaan, älä päästä kissaa ulkoilemaan vapaasti vuodenvaihteen aikana.

– Etenkin uudenvuoden aattona ulkoilutus kannattaa ajoittaa niin, että koira saa valoisaan aikaan oikein pitkän lenkin. Viimeinen pitempi ulkoilu lenkki iltapäivällä neljän maissa ja lyhyt iltapissa ennen iltayhdeksää. Näin pitäisi pärjätä aamuun asti, LähiTapiolan LemmikkiHelpin eläinlääkäri Eva Kaisti kertoo.

Kaisti neuvoo tekemään asunnosta mahdollisimman turvallisen lemmikille. Verhot vedetään eteen, pidetään musiikkia tai televisiota päällä ja iltaa kohden pikkaisen kovemmalla. Tehdään lemmikille mukava suojaisa peti, vaikka oma luola sohvapöydän alle. Lemmikille tulee varata herkkuja, kuten nahkaluita. Pureskelu aktiviteettina rahoittaa koiraa, mutta puruluut janottavat eli myös pissattavat. Niiden antamista kannattaa siis viivyttää myöhäisiltaan.

– Hössötystä pitää välttää. Esitetään, että paukkeet kuuluvat normaaliin elämään, ei huomioida niitä ja otetaan iisisti. Puhutaan rauhallisella äänellä, silitellään, annetaan hieronta. Pelkäävää koiraa ei koskaan saa jättää yksin kotiin pelkonsa kanssa. Ei rauhoitteiden kera eikä ilman, Kaisti vinkkaa.

Jos kissa tai koira on todella pelokas, kannattaa suunnata mökille tai muualle rauhaisaan paikkaan. Lentokenttien lähellä ei saa ampua raketteja ja Kaistin mukaan lentokenttähotellit ovatkin uudenvuoden aattona lemmikkiperheiden suosiossa. Huone tulee varata ajoissa, usein jo syksyllä. Jos pakoreissu pois kaupungin melskeestä ei ole mahdollinen ja koira on todella pelokas, on suositeltavaa hakea ajoissa rauhoittavia lääkkeitä eläinlääkäristä.

– Käytän suun kautta annettavia rauhoitteita omallekin koiralleni, joka pelkää kaikkia kovia ääniä kuollakseen. Annostelu tulee tehdä riittävän ajoissa, ennen kuin koiran veren adrenaliinipitoisuus on liian korkealla eivätkä rauhoitteet vaikuta toivotulla tavalla. Asiasta kannattaa keskustella ajoissa oman eläinlääkärin kanssa.