Kadonneen Milla Arosen ex-poikaystävä tunnusti – myönsi osallisuutensa kuolemaan

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Keskusrikospoliisi on edistynyt somerolaisen Milla Arosen epäiltyä henkirikosta koskevassa esitutkinnassa. Rikoksesta epäilty, vuonna 1995 syntynyt mies on kuulusteluissa selvittänyt epäillyn surmaillan tapahtumia. Epäilty on lehtitietojen mukaan Milla Arosen entinen poikaystävä.

– Esitutkinnan loppulausuntoja pyydettäessä epäilty on kertonut olevansa osallinen uhrin kuolemaan. Tähän saakka hän oli kiistänyt kuulusteluissa osallisuutensa tapahtuneeseen, kertoo jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jarkko Toivonen Keskusrikospoliisista.

Epäilty rikosnimike tutkinnassa on ollut murha, eikä sitä ole annetun selvityksen perusteella muutettu ainakaan toistaiseksi. Selvityksen takia poliisi ja syyttäjä hakivat lisäaikaa syytteennoston määräaikaan. Varsinais-Suomen käräjäoikeus on määrännyt syytteen noston määräpäiväksi 23. huhtikuuta 2020.

Milla Aronen katosi kesäkuussa ja hänen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi 8. ja 9. kesäkuuta välisenä yönä. Arosen ruumis on edelleen kateissa, vaikka sitä on etsitty laajalta alueelta kesän, syksyn ja talven aikana.

– Nyt etsintäalueita on pystytty rajaamaan tarkemmin, mutta rikoksesta epäillyn kertomasta huolimatta ruumista ei ole toistaiseksi löydetty. Etsintöjä jatketaan edelleen, Toivonen sanoo.

Poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja somerolaisen Milla Arosen murhasta epäillyn miehen liikkeistä ajalta ennen ja jälkeen epäillyn henkirikoksen tapahtumisen. Kesäkuussa kadonneen Arosen ruumis on edelleen kateissa. Milla Aronen ja henkirikoksesta epäilty ovat olleet liikkeellä yhdessä epäillyn harmaalla Volvo V70-merkkisellä autolla kahtena peräkkäisenä yönä 7. ja 9. kesäkuuta välillä.

Poliisi pyytää edelleen mahdollisia vihjeitä tai havaintoja epäiltyyn henkirikokseen liittyen puhelinnumeroon 050 456 4903 tai sähköpostitse rikosvihje.krp@poliisi.fi.