Adele kerskui faneilleen: ”Olen laihtunut jo yli 45 kiloa”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Supertähti Adele muutti viime keväänä erilleen hänen aviomiehestään Simon Koneckista seitsemän vuoden yhteiselon jälkeen. Nainen jätti avioerohakemuksen syyskuussa ja nyt 31-vuotias laulaja opettelee uutta arkeaan seitsemänvuotiaan poikansa Angelon yksinhuoltajana. Tällä hetkellä Adele lomailee Karibianmerellä.

Laulajakaunotar on nähty viime aikoina paljon tavanomaista hoikemmassa kunnossa. Adele tapasi lomallaan Anguillassa Karibianmerellä faneja, joiden kanssa hän oli alkanut jutustelemaan ravintolassa. Laulaja oli kertonut naisille painonpudotuksestaan.

Adelen tavannut 19-vuotias Lexi Larson oli innoissaan saatuaan jutella supertähden kanssa. Larson kertoi People-sivustolle, että Adele oli itse ottanut oman muodonmuutoksensa ja laihdutusprojektinsa puheeksi. Tähti oli omien sanojensa mukaan onnistunut pudottamaan jo yli 45 kiloa painoa. Suurin muutos on tapahtunut syksyn aikana samalla kun nainen on käynyt läpi eroprosessiaan.

View this post on Instagram

ادل چگونه این همه وزن کم کرد؟ یک متخصص تغذیه فاش کرد که ادل با گرفتن ۹۰٪ از یک رژیم گیاهی تونسته به مقدار زیادی وزن کم کنه و بعد هم کمی وزن اضافه کرده تا بدنش اون فرم ایده آل رو بگیره. این متخصص اضافه کرد که قند خون ادل هم به مقدار قابل توجهی کاهش پیدا کرده. این خواننده ی محبوب از توصیه‌های منبعی به نام "Sirtfood Diet" که روی غذاهای وگان و گیاهی متمرکزه استفاده کرده. به گفته‌ی این منبع استفاده از شلغم و گندم سیاه میتونه اشتها رو کمتر کنه، توصیه‌ای که ادل از اون استفاده کرد و نتیجه‌ هم داد. #adele #لاغری #گیاهخواری

A post shared by Mrgoodnewss (@mr_good_newss) on

Uusimmat