Uskotko silmiäsi? Tulevaisuuden teknologiaa esiteltiin Las Vegasissa

Digi · Terhi Piiroinen

Tulevaisuuden innovaatioita on esitelty CES 2020 -messuilla Las Vegasissa. Yksi messujen suurimmista näytteilleasettajista oli eteläkorealainen monikansallinen elektroniikkayritys

LG Electronics. Yhtiön teknologiajohtaja I.P. Park esitteli CES 2020 -messujen aikana viitekehyksen tulevaisuuden tekoälykehitykselle.

Esitelmässä kerrottiin olevan tekoälykokemukselle neljä tasoa: tehokkuus, personointi, päättely ja kokeilu. Park myös esitteli LG:n uusimpia tekoälyinnovaatioita. ThinQ Home -tekoälytuotteisiin kuuluu muun muassa etuovelle asennettava Smart Door -ohjelma, jossa on kasvojen ja kämmenenjäljen tunnistustoiminto. Oven sisäpuolella on näyttö, joka näyttää ulos lähtijälle esimerkiksi ajankohtaisia sää- ja liikennetietoja.

Ohjelma voi myös asettaa kodin muut samaa järjestelmää käyttävät laitteet virransäästötilaan talon ollessa tyhjillään. Yhteistyössä autonistuinvalmistaja Adientin kanssa kehitetyn Connected Auto Zone -toiminnon avulla käyttäjät voivat tuoda kodin käyttömukavuudet myös automatkoille. I. P. Parkin mukaan käyttäjät voivat esimerkiksi jatkaa kotona aloittamaansa elokuvaa auton OLED-näyttöjen kautta.

LG:n ThinQ Fit -ohjelma käyttää 3D-kameroita, joiden avulla se mittaa käyttäjän vartalon ja luo sen perusteella virtuaalisen avatarin. Käyttäjä voi muun muassa sovittaa virtuaaliminänsä päälle vaatteita. Ohjelma osaa myös ehdottaa käyttäjälle sopivia vaatteita ja esitellä suoria linkkejä ostossivustoille.

Uusimmat