Courtney Stoddenilta synkkä paljastus: ”En nähnyt ulospääsyä”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Teinivaimona julkisuuteen noussut Courtney Stodden oli ainoastaan 16-vuotias mennessään naimisiin itseään 34 vuotta vanhemman näyttelijän Doug Hutchinsonin kanssa. Hutchinson oli siis tuolloin 50 vuotta vanha.

Glamourmallina niin ikään tunnetuksi tullut Stodden erosi miehestä vuonna 2018, mutta avioero astui voimaan vasta 20. tammikuuta 2020. Nyt 25-vuotias nainen on kertonut tuntemuksiaan Youtubessa. Samalla hän myöntää, että hän yritti itsemurhaa viime vuonna.

– Tunnen nyt oloni vahvaksi. Ei ole kuitenkaan salaisuus, että kärsin masennuksesta. En ole uskaltanut kertoa tästä aiemmin, mutta yritin noin vuosi sitten itsemurhaa. Olin tilanteessa, josta en nähnyt ulospääsyä, kipua, ahdistusta ja hulluutta elämässään tuntenut Stodden kertoo.

Nainen kertoo ottaneensa farkut pois, ripustaneensa ne kylpyhuoneen oveen ja yrittäneensä hirttäytyä. Kylpyhuoneen ovi oli kuitenkin mennyt rikki. Hän on edelleen shokissa, koska uskoo epäonnistuneen itsemurhan antaneen hänelle toisen mahdollisuuden. Courtney Stodden on 25-vuotias kalifornialainen malli ja laulaja.

Hän oli lapsi avioituessaan 50-vuotiaan näyttelijä Doug Hutchinsonin kanssa. Kokemus jättäisi syvät arvet keneen tahansa. Moni iloitsee Courtney Stoddenin puolesta, että hän on vihdoinkin virallisesti vapaa.

Uusimmat