Ihmiskunnan tuomiopäivän kelloa siirrettiin – lähempänä keskiyötä kuin koskaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Chicagossa sijaitseva symbolinen Tuomiopäivän kello kuvastaa, kuinka lähellä ihmiskunta on tuhoaan. Kellon siirtämisestä päättävät tutkijoista ja asiantuntijoista koostuva ryhmä.

Nyt Tuomiopäivän kellon viisaria on CNN-uutissivuston mukaan jälleen liikutettu, ja lopputulos on huolestuttava. Kellon mukaan tuhoon viittaavaan keskiyöhön on vain 100 sekuntia. Viisari ei ole koskaan ollut yhtä lähellä puoltayötä.

Twitter

Kello luotiin vuonna 1947, jolloin suurin uhka ihmiskunnalle oli suurvaltojen välinen asevarustelu ja ydinsodan uhka. Sittemmin kuvioon on tullut mukaan uusia uhkia, kuten ilmastonmuutos ja lievemmissä määrin kyberrikollisuus, geenimuuntelu sekä tekoälyn kehittyminen.

Kelloa siirrettiin viimeksi vuonna 2018 kahdesta ja puolesta minuutista kahteen minuuttiin Pohjois-Korean ydinaseuhan vuoksi. Tällä kertaa kellon viisarin siirtämiseen vaikutti muun muassa Yhdysvaltojen ja Iranin välinen konflikti.