Tesla katkesi rajussa kolarissa kahtia – karu video onnettomuuspaikalta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sähköautomerkki Tesla on menestynyt viime aikoina hyvin erilaisissa kolaritesteissä, ja ajoittain auton turvallisuus näkyy myös käytännössä. Nyt Yhdysvalloissa Floridan Hallandale Beachilla on tapahtunut raju onnettomuus, jossa osallisina olivat Tesla Model X ja urheiluauto Nissan GT-R.

Nissan oli eräiden tietojen mukaan ajanut suurella nopeudella päin punaisia liikennevaloja ja osunut risteävällä tiellä ajaneeseen Teslaan. Rajussa törmäyksessä Tesla katkesi kahtia, sillä sen etuosa jäi risteykseen ja takaosa päätyi törmäyksen voimasta aivan toiseen paikkaan.

Molemmat kuljettaja selvisivät onnettomuudesta hengissä ja kuljetettiin läheiseen sairaalaan. Teslan kuljettajan kerrotaan selvinneen lievällä jalkavammalla ja kävelleen itse pois autostaan. Videosta voidaan kuitenkin päätellä, että Teslan matkustajilla olisi ollut toisenlainen kohtalo.

Käytettyjen Teslojen kerrotaan kärsivän Suomessa ja muissa maissa valmistusvirheestä, sillä autojen toimintoja ohjaavat tietokoneet hajoavat ohjelmistossa olleen virheen vuoksi. Vasta viime vuonna korjattu virhe on jo kuluttanut tietokoneiden eMMC-muistipiirejä vuosien ajan, joten muistipiirit lopulta hajoavat estäen auton normaalin käytön. Tesla on ilmoittanut, ettei se aio korvata autoissaan havaittua valmistusvirhettä. Asiasta uutisoi Jokamies.

Uusimmat