Janita Lukkariselle hyviä uutisia syövästään: ”Ehkä mä porskutan vielä hetken”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Taannoin saattohoitoon parin vuoden syöpäkamppailun jälkeen joutunut realitykaunotar Janita Lukkarinen on parhaillaan Terhokodin hoivissa. Sieltä käsin hän kertoo tunnelmistaan aktiivisesti sosiaalisessa mediassa tuhansille seuraajilleen sosiaalisessa mediassa. Taannoin hän sai tietää lääkäreiltä, ettei parannuskeinoa olisi ainakaan Suomessa.

Terhokodissa Janita on kärsinyt kovista kivuista, eikä ole päässyt koko ajan edes kävelemään. Siksi hänen syöpänsä epäiltiin levinneen hänen lonkkaansa. Nyt tutkimukset ovat siltä osin tehty, ja ne toivat tällä kertaa hyviä uutisia.

– Ei ollut metastasoitunut jalkaan tai lonkkaan toi syöpä. Ja mä oon niin hyvilläni, ettei se ollut mennyt sinne. Tästä on hyvä jatkaa. Kasvaimet eivät olleet paljon kasvaneet. Ehkä mä porskutan vielä hetken, Janita kertoi selvästi tyytyväisenä saamiinsa tietoihin.

Taannoin Janita listasi asoita, joita hän haluaisi vielä päästä kokemaan. Listalla oli melko tavanomaisia seikkoja, jotka ovat arkipäivää monille muille ihmisille. Hän haluaisi kävellä ilman rollaattoria, mennä naimisiin, käydä hyvässä ravintolassa syömässä, pitää juhlat, saada uusia vaatteita ja esimerkiksi äänittää laulamistaan. Ennen kaikkea hän haluaisi lähteä voittajana, koska taisteli loppuun saakka.

Uusimmat